keskiviikko 9. elokuuta 2017

Pennut kasvaa

Pennut täyttivät sunnuntaina kaksi viikkoa ja ovat kasvaneet vauhdilla. Nyt ne ovat jo reilusti triplanneet syntymäpainonsa. Lauantai-iltana aukenivat myös silmät. Tämän lisäksi pennut tekevät jo hieman huteria kävely/seisonta yrityksiä.




Mielenkiintoista miten näin pienillä pennuilla on nähtävissä eroavaisuuksia persoonallisuuksissa. Yksi on aina menossa, toinen tuntuu ottavan kaiken rauhallisesti ja yksi on hyvin määrätietoinen. Saa nähdä ovatko nuo piirteet pysyviä vai muuttuko pentujen käytös luovutukseen mennessä.


Uros 1.

Uros 2.


Uros 3.
Myös parit kynsien leikkuut on tehty ja ensimmäinen madotus annettu. Pentuja on käsitelty tämän lisäksi päivittäin Bio sensor -ohjelman mukaan. Ohjelmassa on tarkoituksena antaa pennuille varhaisessa vaiheessa neurologisia ärsykkeitä, jotta koirilla olisi aikuisena enemmän hermostollista kapasiteettia reagoida erilaisiin ärsykkeisiin, eli parantaa koiran luontaisia ominaisuuksia. Samalla pennut tottuvat käsittelyyn jo varhaisessa vaiheessa. Kiinnostuneille lisätietoa Bio Sensor -ohjelmasta löytyy täältä.




Hieman huolta on aiheuttanut ensimmäisenä syntyneen pitkähäntäisen pojan maidon pulauttelu nenän kautta. Yleensä tuota pulauttelua tapahtuu syönnin jälkeen. Pennun kitalaki on ehjä, joten syytä maidon tuloon nenästä voi tällä hetkellä vain arvuutella. Eläinlääkärin ja kokeneempien kasvattajien ohjeiden mukaan pennun vointia seurataan ja annetaan pennun rauhassa kasvaa ja kehittyä.

 Ainut haitta tällä hetkellä tuosta pulauttelusta on mahdollinen kohonnut tulehdusriski nenäontelossa, tai jos pentu vetää maitoa hengitysteihin, mutta ainakaan vielä näistä ei ole ollut merkkejä. Käytän nenän putsaamiseen vauvojen nenän niistäjää ja Muru ahkerasti putsaa pulauttelun jäljet pois. Tarvittaessa menemme tietenkin käymään eläinlääkärissä. Todennäköisesti tästäkin pennusta kasvaa terve koira. Jalostukseen sitä ei tulla käyttämään.


Muru on alkanut enenevässä määrin viihtymään myös pentulaatikon ulkopuolella ja pääsee taas lenkeillekin mukaan. Pian myös pennut haikailevat ulos laatikosta ja alkaa olla aika järjestellä pentuhuoneeseen lisää tilaa. Nimiäkin on mietitty, ne tulevat olemaan yhdistelmä isältä ja emältä. ♥



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti