maanantai 31. heinäkuuta 2017

Pennut syntyneet!

Sunnuntai-iltana 23.7. Murulle syntyi komeat kolme poikaa!



Pennut ovat kaikki kolmivärisiä, esikoisella on pitkä häntä ja kahdella muulla ihanat töpö-hännät.

Kaikille pennuille on kodit valmiina. Näihin tuleviin koteihin olin viime viikolla yhteydessä, muut ovat valitettavasti jääneet varasijoille. Ilman pentua jäi myös narttua toivonut allekirjoittanut.



Muuten viime viikko meni hieman ihmettelyn merkeissä ja hyvin lyhyillä unilla. Murulla nimittäin meni maha sekaisin jälkeisten syönnistä ja osittain myös ensikertalaisen kasvattajan ruokinta-hössötyksen vuoksi. Ulkona käytiin yölläkin parin tunnin välein. Onneksi sain kaimalta ja Murun kasvattajalta hyviä neuvoja ja nyt kaikki ylimääräinen on jätetty ruokinnasta pois, lääkkeet ovat tehonneet ja Murun maha on taas loistokunnossa.

Pennut ovat viikossa tuplanneet painonsa ja tänään kävimme näyttämässä pentuja eläinlääkärille luonnontöpöhäntä-todistuksen saamiseksi. Nämä kolme poikaa hurmasivat eläinlääkärin täysin!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti